Pölliäisen ensimmäiset viikot

Saga on nyt ollut luonani kohta 4 viikkoa. Aika menee nopeasti! Ollaan opittu tuntemaan toisemme ja minä olen saanut muistutusta että koiranpentu vaatii paljon työtä. Minulla on se onni että äiti hoitaa Sagaa kun mä olen töissä tai luennoilla. Joten koira ei joudu olemaan pitkään yksin.
Ensimmäinen viikko meni oikeasti siihen että juoksin koiran kanssa koko ajan ulkona ja sitten yritin oppia millainen tapaus on kyseessä.

Jouluna päästiin heti kokeilemaan miten kestää isoa määrää ihmisiä ja onneksi Saga on mitä ihmisrakkain. Ulkonakin haluisi käydä tervehtimässä kaikkia ja on nätisti pienten ihmisten kanssa. Kunhan oppii että suulla ei tarvitse ihmisiä tervehtiä, niin ei ole mitään ongelmaa.

Vaatteita olen yrittänyt totuttaa, koska turvaliivi on ainakin sellainen mitä sitten käytetään kun pidemmille lenkeille päästään. Antaa ihan ok pitää päällään niitä. Vähän hämmästelee vielä.

Luita tykkää natustella, joten ostin lampaan- ja jäniksenkorvia syötäväksi. Myös herkkuluut katoaa hetkessä. Ihan hyvä että syö luita eikä huonekaluja. Leikkiä tykkää paljon, ja oppi ihan itse noutamaan. Fiksu tapaus siis. Tuo lelun takaisin jos haluaa että heitellään. Oma koppa ei ole niin mieluinen kuin toivoin ja tykkää mielummin nukkua vähän kovemmalla alustalla. Toisaalta prinsessa kyllä pienet lepohetket ottaa tyynyn päällä.

Saga tuli taloon.

Saga syntyi 23.10.2013. Hän tuli vähän yllättäen, kun kasvattaja huomasi minun olevan kiinnostunut koirasta (koska vanhat oli juuri nukkuneet pois) ja tarjosi pentua. Hänelle oli syntynyt neljä kääpiö- ja keskikokoisenvillakoiran pentua ja olisi yksi tyttö tarjottavana minulle. Ensin olin ajatellut pitäväni pidempää taukoa, mutta muutaman päivän jälkeen huomasi, ettei elämä ole mitenkään järkevää ilman koiraa. Joten otin tarjouksen vastaan ja 21.12.2013 käytiin pohjosesta noutamassa neiti. 

Ennen pennun hakua tuli luettua monta pentukirjaa. Oli siitä kuitenkin 16 vuotta kun viimeksi oli ollut koiranpentuja. Joten piti vähän prepata niitä taitoja. Onneksi oli vanhojen koirien kamat säilytetty, niin en tarvinnut ihan kaikkea ostaa uutena.

Mietimme että haetaanko koiruus autolla vai junalla. Autolla kuintekin matka olisi ollut mielettömän pitkä ja raskas, niin totesimme junalla olevan matkustamisen hieman helpompaa. Matka oli aika pitkä junallakin (5.5h) ja meitsi päätti fiksuna lähteä suoraan yövuorosta matkaamaan joululiikenteeseen. Nukuin ehkä 15 min, koska meidän oli laitettu lapsivauvuun, joten ei ollut hiljaista.

Teimme niin, että olimme pohjoisessa vähän pidempään (jo junien aikataulujen takia), joten saimme ihan rauhassa tutustua pentuihin ja kysellä kaikkea mitä nyt mieleen tuli. Pennut olivat hyvin vilkkaita ja innokkaita. Oli ihanaa katsoa pentukatraan leikkiä keskenään. Emokin oli ihanan suloinen ja rakasti huomiota.

Sisarukset pötköttivät ihanasti kasassa, ja teki pahaa ottaa Saga sieltä mukaan. Lähti kuitenkin vähän ihmetellen kainaloon.

Hyvin väsynyt, mutta onnellinen uuden hauvan omistaja. Saatiin paluu matkalla levittäytyä nelinpaikkaan kahdestaan äidin kanssa. Se oli ihan hyvä, sillä neiti tykkäsi kävellä välillä. Otettiin matkalle mukaan kaverilta lainaan saatu koirankantolaukku, jota ei käytetty ollenkaan. Saatiin myös pentukodista viltti, joka rauhoitti pientä tuhisiaa. Käteväksi osottautui paperiset ns. pissaliinat joita ostin kaupasta. Ne on tarkoitettu pentuille, kissanlaatikon alle ja marsuhäkkeihin. Imevät nesteen ja muovisen pohjan takia neste ei valu muualle. Saga nätisti pissasi aina paperille.

Kun päästiin junalla Pasilaan, niin isä oli vastassa auton kanssa. Siitä körröteltin kotiin ja ekan yön nukuin lattialla koiruuden kanssa. Tai no "nukuin". Vähän väliä sitä piti heräillä, mutta ei yö ollut niin kamala kuin pelkäsin.

Tästä se alkaa!

Terve teille!

Mistä tämä blogi kertoo? No se tulee kertomaan aivan ihanasta ja vilkkaasta villakoirasta nimeltä Saga!

Saga-neiti syntyi tähän maailmaan 23.10.2013. Olin joutunut luopumaan vanhoista neideistäni, Nellistä ja Wilmasta, 30.10. ja mietin että miten tulen toimeen ilman koiraa.

 Vanhukset olivat kääpiövillakoiria ja 16 vuoden iässä ne piti viedä vihreille laitumille juoksemaan ilman hihnaa. Pitkään he olivat mukanani ja suurin osa elämästäni minulla oli ollut koiria. Jotenkin tuntui kamalalta olla ilman.

Sitten sain yhteydenoton pohjosesta, ja minulle tarjottiin kääpiö- ja keskikokoisen villakoiran sekoitusta. Hetken mietin että sopiiko elämäntyyliini aktiivinen ja innokas koira, mutta koska sydämessä oli tyhjä aukko, niin oli jotenkin luontevaa ottaa sen täytteeksi pentu. Minulla kävi tuuri vielä sen takia, että sain itselleni varattua narttupennun, koska niiden kanssa olen ollut tekemisissä aikasemmin.

Ja nyt minulla on aivan suloinen ja ihana Saga-neiti osana elämääni. Kertoilen tässä blogissa hänen ja minun elämästäni. Tervetuloa mukaan!